sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Möökö-neuletakki

Löysin sattumalta netistä Mutturalla-blogista kivan ohjeen 80-86cm neuletakkiin ja päätin virkata sellaisen Einolle ensi talveksi. Langan hankinta tuotti pieniä vaikeuksia, sillä ilmeisesti kyseisen langan tuotanto on jo lopetettu. Tapion kaupasta löysin kuitenkin itselleni muutaman kerän Novita Keloa. Lankaa kului 285g (tilasin 400g eli nyt täytyy keksiä yhdestä kerästä jotain muuta).
Neuletakki valmistui mukavan nopeasti muutamassa illassa kiinteitä silmukoita kasin koukulla virkkaamalla.

Koristeeksi (taskuksi) tein vielä ohjeen mukaisesti Möökön kotoa löytyvistä jämälangoista nro kolme koukulla (tosin ruskean langan kävin ostamassa Prismasta, kun sopivaa sävyä ei löytynyt kotoa). Möökön kokoaminen ei onnistunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Taskun aukko on siis Möökön suussa, josta pilkistää yksi hammas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti