maanantai 23. joulukuuta 2013

Leggareita

Tilasin Kankaiden yönä jo pitempään haluamani Onionin leggari- ja tunikakaavat Ikasyriltä. Leggarikaavalla olen jo ommellut itselleni muutamat leggarit kokeeksi marraskuun aikana. Vyötäröt vaan jäi viimeistelemättä pitkäksi aikaa sattuneista syistä...
Leggarit on ommeltu koossa 42. Ekat leggarit ompelin Kankaisista ostetusta mustasta trikoosta. Tein muuten kaavan mukaan, mutta lisäsin lahkeisiin pari senttiä pituutta (enemmänkin olisi voinut lisätä). Seuraavaksi työn alle pääsi Pehemiältä tilattu mustavalkoraidallinen merinovillainterlock. Sitä oli vain metrin pätkä, joten tein lahkeisiin vähän lisää pituutta resoreilla. Musta resori on Fabriinasta. Tämän villaisen version ajattelin lähinnä lämpökerraston housuiksi. Kolmannet leggarit on ommeltu Kankaiden yönä Pehemiältä tilatusta harmaasta Maatuska-trikoosta. Kuosin on suunnitellut Leena Renko. Näihin lisäsin pituutta vähän reippaammin.
Viimeistelemättömät leggarit 30.11.

Lopultakin sain aikaiseksi (ja oli ylipäätään mahdollista) viimeistellä leggareiden vyötäröt. Ompelin ensin 2cm leveän kuminauhan lenkiksi, jonka ompelin vyötärötaitteen sisään. Ompelin aluksi tavallisella suoralla ompeleella. Sovittaessani toisia leggareita vyötärösauma sanoi rits ja muistin samalla, että ompelukoneestahan löytyy myös joustava suoraommel. Niinpä ompelin kolmansien leggareiden vyötärön joustavalla suoraompeleella. Se vaikutti hyvältä, joten ompelin sitten vielä muidenkin vyötäröt uudestaan. En kuitenkaan jaksanut purkaa vanhaa ommelta pois, joten vyötäröt eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Väliäkö sillä, sillä ajattelin käyttää leggareita vain pitkien paitojen/tunikoiden kanssa.
Seuraavaksi on luvassa monta joululahjapostausta, joita olen kirjoitellut valmiiksi syksyn mittaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti